Valmentajat

Jani Leinonen
Elämäntapamuutokseni, jossa pudotin painoa 22kg sai minun intohimoni syttymään liikuntaa kohtaan. Haluankin auttaa jokaista saavuttamaan omat tavoitteensa lähtötilanteesta riippumatta ja jakaa omaa osaamistani toisille. Itse olen harrastanut tavoitteellisesti kuntosalia n. 5v ajan, joten pystyn ymmärtämään mitä muutoksen tekeminen vaatii.
Olen valmentajana aidosti läsnä ja helposti lähestyttävä. Kyllä minusta myös sopivaa jämäkkyyttä löytyy, silloin kun sitä tarvitaan. Minun kanssani onnistuu rasvan poltto, lihasmassan kasvattaminen, kiinteytyminen ja myös ihan tasapainon hakeminen.
Koulutukseltani olen koulutettu Personal Trainer ja Ravintovalmentaja. Lähivalmennus tapahtuu Oulussa ja lähiseudulla, sekä myös etävalmennukset onnistuu.

Inka Leinonen
Valmentajana olen ymmärtäväinen ja kannustava. Tekijänä olen rauhallinen, mutta tarvittaessa jämäkkä. En ole aina pitänyt liikunnasta enkä ymmärtänyt ravinnon merkityksestä. Monet kokeilut on tullut opittua kantapään kautta. Sen vuoksi haluan auttaa muita saavuttamaan haluamansa. Jokainen asiakas on minulle yksilö ja valmentajana haluan löytää jokaiselle liikunnan ilon. Kanssani onnistuu niin treenit kuin ravitsemus.
Valmennuksessa voimme toteuttaa mm. kiinteytymistä, painonpudotusta, lihasmassankasvatusta tai tasapainon hakemista.
Koulutukseltani olen koulutettu Personal Trainer ja Ravintovalmentaja. Lähivalmentaminen tapahtuu Oulun seudulla, mutta valmennan myös etänä.
Hieman alempaa löydät minun tarinani liikunnan parissa.
TARINAMME
Jani
Peruskoulusta päästyäni ajattelin, että enää ikinä en vapaaehtoisesti liiku millään. Siis vihasin liikuntaa 19 vuotiaaksi asti kunnes kerran peilin eteen mentäessä itseinho oli jo niin suurta, että päätin tehdä asialle jotain.
Aloitin pudottamaan painoa erilaisilla kitudieeteillä ja kyllä paino tippui, mutta kilot tuli korkojen kanssa takaisin. Loppujenlopuksi löytyi kultainen keskitie siihen miten syön ja liikun. Nyt takana on neljä vuotta siitä kun pudotin 22kg painoa ja sain ilon urheilemiseen. Nykyään arki kuluu pitkälti urheilun parissa ja siitä saa aidosti iloa.
Tästä lähti idea kouluttautua Personal Traineriksi ja Ravintovalmentajaksi. Itse ajattelen, että siitä on paljon etua valmentajana, kun on ensin hakannut kunnolla päätä seinään ja sitten onnistunut jossain muutoksessa, että sitä omalla tavalla ymmärtää paremmin samassa tilanteessa olevia ihmisiä, kuin joka on aina ollut vartaloltaan kuin veistos. Valmentajana olen sinun tukenasi ja autan sinua saavuttamaan tavoitteesi.
Inka
En ole aina pitänyt liikunnasta, enkä kokenut sitä kohtaan suurta paloa. Kouluajoilta muistan kun inhosin liikuntatunteja.
Vuonna 2019 asiat kuitenkin muuttuivat. Kaikki alkoivat aika pienestä, muutamasta pyörälenkistä. Ne sytyttivät minussa liikkumisen ilon ja pian löysinkin itseni puolison kanssa salimaailmasta. Olen aina ollut äärimmäisen huono syöjä. Tavoitteeni oli hankkia lihasmassaa, joten minun täytyi opetella syömään ja tekemään tarvittavia muutoksia. Huomattuani sen, hankin itselleni valmentajan. Hetken aikaa treenattuani valmentajan ohjeilla, tuloksiakin alkoi näkyä. Vihdoin olin päässyt myös eroon pitkään jatkuneista selkäkivuista, liike oli siis lääke! Samaan aikaan seurasin vierestä puolisoni painonpudotus projektia. Nykyään liikunta on minulle elämäntapa ja harrastankin aktiivisesti liikuntaa eri muodoissa, kuntosalilla käyn neljä kertaa viikossa. Tarinallani haluan kertoa muille sen, että jokainen voi löytää mieleisen tavan harrastaa liikuntaa.
Huomattuani omat ja puolisoni haasteet halusin auttaa muita samassa tilanteessa olevia, siksi olen nyt Personal Trainer ja Ravintovalmentaja. Valmentajana pystyn ymmärtämään monenlaiset tunteet. Tiedän, että salille meneminen voi olla ahdistavaa ja ymmärrän miltä tuntuu kun ei yksinkertaisesti tiedä miten treenata tai syödä järkevästi.
Valmentajana olen sinua varten, sinun tukenasi. Jokainen voi saavuttaa tavoitteensa.